Uusimmat ensimmäisenä.

PÄIVITYS 29.1.2011:
Tämä on hieman tälläinen väliaikainen päivitys. Ei oikein muuta uutta kuin tämä ulkoasu. En pitänyt edellisestä yhtään, joten tökkäsin tämän sen tilalle. Älkää olko yltiö hämmästyneitä siitä, että tämän tekeminen kesti viikon, jonka aikana kokeilin useita eri leiskoja. Heh, no, seuraavaa pä päivitystä odotellessa... Byeh~

- Hiswa

PÄIVITYS 23.1.2011:

Hei taas!
Yllättävän pian päätin päivittää. Kauan mietittyäni nimittäin päätin, että alan piirtämään Karkuri-sarjakuvaa käsin ja mustavalkoisena. Minusta vain ei ole tekemään sitä tietokoneella, sillä jotenkin tietokoneella värittämisessä menee minulla kauemmin kuin käsin värittämisessä, ja saadakseni tämän projektin edes joskus prologin ohi, jatkan täst edes käsin.
Ei minulla oikeastaan muuta kerrottavaa ole. Muistakaas kirjoitella vieraskirjaan terveisiä ja kommentteja (esim. tästä uudesta sarjakuvan tekemistavastani), ne auttavat minua jaksamaan näiden sivujen kanssa. <3

♦ Uusi luku Torchwood-ficciä
♦ 2 kuvaa luonnoksiin
♦ 2 fanarttia
» kummatkin Tikalta, kiitos<3
♦ Karkuri aloitettu (taas) alusta
» sitä 3 sivua

- Hiswa

PÄIVITYS 22.1.2011:

Hyvää vuotta 2011!
Tiedän, että lupasin päivittää jo ennen joulua, mutta ei siitä sitten tullut oikein mitään. Joululomalla oli vain niin paljon kaikkea muuta tekemistä, etten edes kunnolla ehtinyt ajatella sivujani! Mutta mitäs tuosta, ehdin kuitenkin uudeksi vuodeksi tehdä kortin - mikä on minulta melkoisen suuri saavutus miettien viimeisimpiä uusia vuosia.
Nyt tein taas yhden sivun Karkuria, ja toivon että ihmiset kommentoisivat sitä tuolla vieraskirjan puolella. On hyvin turhauttavaa yrittää pitää näitä sivuja elossa, kun vieraskirja ammottaa aina tyhjyyttään. :P
No, pidemmittä puheitta, päästän teidät (laihahkon) päivityksen pariin. Hyvää kevään jatkoa kaikille!

♦ Uusi ulkoasu
♦ 2 uutta tekstiä tarinat-osioon
» Muuttumattomuus
» ja Wrong place in a wrong time? Definitely not.
♦ Yksi sivu Karkuria
♦ Yksi award-palkinto
♦ 8 kuvaa muuhun taiteeseen
- Hiswa

PÄIVITYS: 5.12.2010:

On lunta tulvillaan... Kylläpäs tämä aika hurahtaa nopeasti. Nyt on jo joulukuun viides päivä, ja minulla alkaa kolmas jakso lukiossa. Pelottavan nopeasti on tosiaan aika mennyt. Parin viikon päästä alkaa jo joululoma, mikä tarkoittaa enemmän vapaa-aikaa, ja enemmän aikaa piirtää. Vaikka tämä päivitys tulikin hieman tässä välissä, lupailen päivitellä vielä ennen joulua ainakin pienen päivityksen. :3
Paljon on ehtinyt tapahtua viimeisimmän päivityksen jälkeen. Minä jopa uskaltauduin elämäni ensimmäiselle junamatkalle (vieläpä yksin!) kun matkustin junalla Kajaanista Vantaalle, josta sitten menin tätini kanssa Helsinkiin kirjamessuille. Suuremmilta failauksilta vältyttiin, kunnes kotimatkalla piti Kuopiossa vaihtaa junaa. No, minä raahasin painavan matkalaukkuni sisään, otin takkini pois ja istahdin huokaisten paikalleni. Silloin kuului kuulutus, "Hyvät matkustajat, tämä on pikajuna Ouluun--". Koska minä olin menossa Kuopioon, en Ouluun, panikoin täysin, raahasin tavarani mukanani ja hyppäsin junasta. Onneksi minua hieman viisaampi konduktööri tajusi mistä oli kyse, ja käski minun opetella maantietoa, sillä Oulun junathan menevät aina Kajaanin kautta. >D
Ei enempää minusta... Sain tehtyä yhden sivun Traditionia, mutta lupailen että siinä joulupäivityksessä tulee ainakin yksi sivu Karkuria. Hyvää joulunodotusta siis, ja älkää availko suklaakalenterien luukkuja etuajassa tai tontut huomaa ja syö teidän sukat ~

♦ Sivu Traditionia
♦ Yksi uusi linkki
♦ Uusi linkitysbuttoni
♦ Yksi uusi kuvapohja
♦ 8 kuvaa muuhun taiteeseen
♦ 2 kuvaa TD-galleriaan
♦ 15 luonnosta
» 4 Terga Daren
» 9 sekalaista
♦ Yksi uusi fanitarina
» sitä 6 lukua
♦ Two girl, One Wish-ficciä 5 lukua eteenpäin

- Hiswa

PÄIVITYS: 18.9.2010:

Nyt olen sitten minäkin virallisesti lukiolainen. Heh. Koeviikko vaanii jo nurkan takana, joten päätin nyt päivittää ajoissa saadakseni tämänkin asian alta pois. Olen nauttinut ensimmäisestä jaksostani lukiossa; täällä on niin paljon itsenäisempää opiskelua, mukautuvammat tuntien ajankohdat, eivätkä opettajat ole jokaisen nurkan takana hönkimässä niskaan! Luultavasti mielipiteeni lukiosta muuttuu koeviikon jälkeen; mutta muuttuuko se huonommaksi vai paremmaksi, se riippuu aivan siitä miten hyvin pärjään kokeissa.
Mutta ei enenpää minusta. Olen ollut tässä alkusyksystä hieman unessa nettimaailman kanssa, sillä tuli siinä pelattua WoWia ensimmäiset kouluviikot putkeen, mutta sainpas ainaskin jonkin verran luonnoksia aikaan tylsimmillä oppitunneilla. Sarjakuvaa valitettavasti en ole ehtinyt piirtämään kuin yhden sivun joten näyttää siltä, että sitä tulee jatkossakin hitaasti, mutta varmasti. :'D
Niin, ja jaksoin jopa ratkaista awardin. Osallistuneet, noutakaa palkintonne.

♦ 5 uutta linkkiä
♦ Yksi uusi fanart
♦ Piirustusvälineisiin muutama uusi
♦ 7 kuvaa muihin taiteisiin
» 2 hieman vanhempaa
» 5 uutta
♦ "Luonnoslehtiö"
» Sinne 29 luonnosta
♦ Yksi sivu Terga Dare-sarjakuvaa
♦ Award ratkaistu

- Hiswa

PÄIVITYS: 22.7.2010 (2.):

Haa, jo toinen päivitys "tänään". Itse asiassa tuo suurempi päivitys oli viime yönä, mutta ilmoittelen vain että ulkoasu vaihtui. Olin hieman tylsistynyt joten päätinpäs sitten tehdä kokonaan uuden ulkoasun. Tämän pitäisi toimia niin IE:llä kuin Firefoxillakin. :3
Vanhoihin ulkoasuihin lisätty edellinen ulkoasu. Niin, ja Kivikautiset-osiota ei enää ole. Siellä olleet kuvat löytyvät nyt Muu taide-osiosta.

- Hiswa

PÄIVITYS 22.7.2010:

Ah, taas on päivittelyn aika. Kului sittenkin hieman pidempi aika kuin olin odottanut, sillä en millään saanut itseäni piirtämään sarjakuvaa. Kaikenlaisia muita kuvia kyllä piirsin vaikka kuinka paljon, mutta ei sarjakuvaa! Noh, tänään illalla sitten kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja piirsin sen yhden sivun, jotta voisin päivittää. :'D
Tähän päivitykseen kaivoin hieman vanhaa photobucket accountiani, ja löysin useita esille laittamisen arvoisia kuvia vanhoilta sivuiltani. Laitoin niitä tuonne kivikautiisin, että jos kiinnosta katsella vanhempia taiteita niin sinne siis. Löysin myös kuvia Vellamon aikaisista ulkoasuista, ja päätin laittaa nekin tuonne vanhoihin ulkoasuihin. >8D
Kesäloma on jo edennyt yli puolen välinsä, ja meikäläinenkin alkaa tässä vähitellen tilailemaan koulukirjoja ja menemään nukkumaan aikaisemmin jotta pääsisin normaaliin päivärytmiini. Lomalla kun tulee valvottua hieman liian pitkään.. >D
Seuraavaan päivitykseen olisi tarkoitus tehdä uusi ulkoasu, mutta saas nähdä ehdinkö ja jaksanko loppukesän kiireiltä. Muistakaas muuten kaikki roolipeleistä kiinnostuneet viereilla minun roolipelissäni, Inu Shimassa. Sinne tarvittaisiin aktiivisia pelaajia. Muutenkin olisi ihan mukava saada jonkinlaista kommenttia sinne vieraskirjan puolelle. (8
Hyvää kesän jatkoa kaikille kävijöille, muistakaa käydä uimassa ja nauttia kesästä!

♦ Voitettuja läpysköjä lisätty
♦ Vanhoja ulkoasuja lisätty
♦ Webmaster-osiota päivitelty
» "Kehitykseni piirtäjänä"
♦ Yksi sivu Terga Dare-sarjakuvaa
♦ Muihin sarjakuviin "uusi" sarjakuva

» nimittäin Akiota, sivut 5, 6, 7 ja 8.
♦ 3 kuvaa Terga Dare-galleriaan
♦ 7 luonnosta
♦ 16 kuvaa muuhun taiteeseen
♦ 7 vanhaa kuvaa Kivikautisiin
♦ Kaksi uutta animaatiota
♦ 2 uutta kuvapohjaa kopioitaviin
» kolme vanhaa poistettu
♦ Yksi uusi yhteistyöläinen;
» Pulla
♦ Yksi uusi linkki

- Hiswa

PÄIVITYS 14.6.2010:

Whuhuu! Kesäloma on alkanut ja minulla pääsi tuo peruskoulukin päättymään. Ensi vuonna sitten suunnataan lukioon.
Pahoittelen kahden kuukauden päivitysväliä, mutta minulla on ollut artblock, eikä oikein ole syntynyt minkäänlaista materiaalia, muuta kuin tarinaa ja käsikirjoitusta. Lisäksi koulujen loputtua menin maanantaina Helsinkiin Tikan kanssa, ja siellä kävin tiistaina Green Dayn keikalla kun se sattui vielä olemaan minun synttäripäivänäni. (:
Nyt minä sitten olen 16! Huh. En kyllä tunne mitään eroa, muttah. Tämmöistä pientä päivittelyä tein. Sarjakuvaa sain kyhättyä yhden sivun, ja siinäkin meni kyllä niin samperin kauan aikaa kun Photoshoppi tilttasi jatkuvasti... Nyt kesällä on sitten tulossa vähän useammin päivityksiä kun on tätä vapaata aikaa. Nauttikaa kesästä!

♦ Webmaster osiota päivitelty
» Minun huoneeni-osio lisätty
» Ylläpitäjän kuva uusittu
♦ Tarinat osiota päivitetty
» Two Girls One Wish kirjoitettu uudelleen
♦ Terga Dare aloitettu uusiksi...
» ...Yksi sivu sitä
♦ Fanarttia lisätty
» Tikalta 5 fanarttia, kiitos. <3
♦ Yksi kuva sarjakuvien galleriaan..
» .. Terga Dare-osioon
♦ Linkkilistaa päivitelty
♦ Tekemistä osioon uusi osio
» Kuinka väritän Photoshopilla?
♦ Awardiin osallistujia
- Hiswa

PÄIVITYS 10.4.2010:

Hei vain taas! Enpä olisi uskonut että päivittäisin jo tänään, mutta minkäs teen, kun kaikkea tekemistä ja materiaalia kertyi ja löytyi niin yllättävän paljon. Vaikka tällä viikolla onkin ollut jonkin verran kokeita, niin olen silti jopa ehtinyt värittää yhden sivun Traditionia ja piirtää yhden stripin. Tiedän, että ilmoitin jonkin aikaa sitten Traditionin olevan tauolla, ja se on vieläkin - tavallaan. Satuinpa vain löytämään muutaman sivullisen sarjakuvan luonnoksia ja yhden tussatun sivun, jonka sitten päätin värittää. Muokkasin myös aiempia sivuja; nyt niissä kaikissa on ruutujaot tehty tietokoneella joten ei enää vinoja sivuja! En ala tässä nyt lupaamaan mitään, mutta voi olla että Traditionia tulee vielä muutama sivu lisää ennen kuin alan taas keskittyä enemmän TD:n piirtämiseen ja kehittelyyn.
Huomasin että valikossa oli oikeastaan hieman turhiakin linkkejä, joten tästä lähtien entisen Kuvaamataito-osion kuvat tulevat näkymään Muussa taiteessa ilman suurempia merkintöjä. Lisäksi liitin Hope-sarjakuvan linkin Strippeihin ja nyt ne kummatkin löytyvät linkistä "Muut sarjakuvat".
Eipäs tässä siis enää mitään muuta ilmoittettavaa jääkään, kuin se että award on taas käynnissä, ja lisäsin Ikiliekin taas pitkästä aikaa Top-100 listalle. Muistakaapas paineskella sitä äänestysbuttonia tuolla sivun yläreunassa niin saatte minut oikein hyvälle tuulelle. 8)
Ja taas kerran, olisi kiva kuulla kommentteja tästäkin päivityksestä vieraskirjassa tai chatboxissa. Hyvää kevään jatkoa ja opiskelijoille onnea kevään kokeisiin!

♦Webmaster osiota päivitetty
» 138 kysymykseen vastattu uudelleen.
» Toivelistaa päivitelty.
» Fanilistaan muutama buttoni lisää.
♦ Linkkilistaan uusia linkkejä
♦ Sivut lisätty Top-100 listalle
» Muistakaa äänestellä jos sivut miellyttävät!
♦ Yksi sivu Tradition-sarjakuvaa
♦ Molempiin sarjakuviin uudet "Lukemaan"-kuvaset
♦ Uusi osio; Muut sarjakuvat
» Stripit ja Hope-sarjakuva yhdistetty samalle linkkisivulle.
» Ja sinne samalla yksi strippi.
♦ Kuvaamataito-osio liitetty Muuhun taiteeseen
♦ Galleriaan kuvia
» 1 kuva Terga Dareen.
» 9 kuvaa Terga Daren luonnoksiin.
♦ Muuhun taiteeseen 3 kuvaa
♦ Award käyntiin

- Hiswa

PÄIVITYS 5.4.2010

Hui kauhistus miten nopeasti tämä aika vierähtää ohi. Nyt on jo vuoden 2010 huhtikuu ja tämä on vasta tämän vuoden ensimmäinen päivitys! Olen ollut hyvin kiireinen kun on ollut kaikkea mielen päällä; vaihtarivuosi, lukioon haku, valtakunnallisia kokeita ja muitakin kiireitä. Lisäksi olen kärsinyt lievähköstä inspiraation puutteesta piirtämisen suhteen; käsikirjoitusta sarjakuvaan kyllä riittäisi vaikka kuinka paljon, mutta ei oikein ole viimeaikoina innostanut piirtää. No, kyllä se siitä, taidan kirjoittaa tuota käsikirjoitusta hieman pidemmälle ja sitten aloittaa piirtämisen.
Juups, elikkäs pieniä muutoksia tännekin. Ulkoasu vaihtui, ja samalla vaihtui myös muutama muu juttu. Nimittäin minä, ylläpitäjä, vaihdoin viime syksynä nimeni Jiwasta Hiswaksi ja aioin pitää sitä samaa nimeä niin roolipeleissä kuin taidesivujen piireissäkin. Lisäksi Mistakes-sarjakuva vaihtoi nimeä, sen nimeksi tuli Terga Dare, karkuri. Sitä voi kutsua koko nimellä, lyhenteellä TD tai suomenkielisellä versiolla eli "Karkuri".
Lisäksi olen joutunut luopumaan kolmesta yhteistyöläisestä, Tikasta, Garosta, ja Eccistä. Se oli mukavaa niin kauan kuin sitä kesti. n_n
Niin, ja vieraskirjaan saa pitää kirjoittaa kommentteja näistä nimimuutoksista, ja muutekin tästä ulkoasusta ja koko päivityksestä. Hyvää kevään jatkoa!

♦ Info&Historia osiota muokattu
» Sivuston historia kirjoitettu uusiksi
♦ Linkit/ä osioon muutoksia
» Yhteistyöläisen paikkoja vapaana 4
» Linkkilista on tyhjillään. Linkitystä saa pyytää vieraskirjassa.
» Yksi uusi linkitysbuttoni
♦ Two girls one wish-tarina jatkui 5 kappaleen verran
♦ Mistakes sarjakuva vaihtoi nimensä
» Nykyään se on Terga Dare, karkuri.
♦ Viisi kuvaa muuhun taiteeseen
♦ 2 uutta kuvapohjaa Kopioitaviin
♦ U.K.K. Osio päivitetty
» uusia kysymyksiä voi ehdottaa vieraskirjassa
♦ Webmaster osio päivitetty
♦ Etsi-kisa päivitetty

- Hiswa

PÄIVITYS 29.8.09

Ah, taas on viikonloppu ja aika päivitellä!
Olen luvannut itselleni päivitteleväni AINA kun mahdollista niin kuukauden viimeisenä lauantaina, joka nyt sitten sattuu olemaan tänään. 8)
Sain siis uuden piirtopöydän, joten sarjakuvaakin alkaa tulemaan hitaaseen mutta varmaan tahtiin, olen jo aloittanut sen ensimmäisten sivujen uudelleenpiirron, ja käsikirjoitus on todella hyvällä mallilla.
Nyt ei siis sarjista vielä tullut, mutta muutama kuvanen kyllä. Kirjoitelkaas sinne viekkuun niin ehkä sitä sarjistakin ensikerraksi saataisiin, neh?

- Muu taide- osioon 2 uutta kuvaa
- Sarjakuvien galleriaan 6 uutta kuvaa
- 1 uusi linkki

- Jiwa

PÄIVITYS 15.8.09

Huaah! Jopa yli kokonaista kahdeksan kuukautta on mennyt viimeisimmästä päivityksestä. Hupsista keikkaa, olipas pitkä tauko. :D
Noniin, siis. Tauon syitähän oli kolme: laiskuus, rikkinäinen piirtopöytä (ei voinut piirtää sarjakuvaa), ja skannerin toimimattomuus tässä koneessa (uusi tietokone, skannaus ohjelma ei toiminut Vistalla). Mutta, nyt siis on taas herätty horroksesta ja jopa uuden ulkoasun kera!
Kesällä en ehtinyt piirrellä sarjakuvaa, mutta mm. riparin aikana piirsin paljon kuvia, sekä suunnittelin paljon Mistakes-sarjiksen juonta, joten heti kun uusi piirtopöytäni tässä ensiviikon aikana tulee postissa, alan piirtämään sitä. :)
Tuli muuten jopa 2 uutta osiota, tarinat ja stripit. Stripit tuolla ovat sitten melkoisen vanhoja, mutta uusia tulee ehkä joskus. Haluaisin sitten vieraskirjaan kommenttia näistä uutuuksista, ja miksei muutenkin päivityksestä. Jep, eiköhän se ollut siinä.

- Uusi ulkoasu
- Tarinat osio lisätty

» 10 lukua Two girls, One wish-tarinaa ja yksi Oneshot lisätty
- Entinen ulkoasu lisätty näkyville
- Sarjakuvien galleriaan 7 kuvaa
- Muu taide- osioon 14 kuvaa
- Uusi osio, Stripit

» 2 (vanhaa) strippiä
- 1 uusi fanart
- 3 uutta award-palkintoa
- Webmaster-osiota päivitelty

» 138 kysymystä - päivitetty
» Toivomuslista - päivitetty
» Uusia fanitus-buttoneita
» Uusi ylläpitäjän kuva

- Jiwa

- Tästä välistä puuttuu yksi päivitys -

PÄIVITYS 18.11.08
En nyt kirjoitellut tähän mitään, koska on hieman kiire. Vaihdoin vain ulkoasun, se oikea päivitys tulee viikonloppuna. ;D

♦ Uusi ulkoasu

♦ Vanhat ulkoasut-osiota päivitetty
» Edellinen ulkoasu sinne lisätty.

♦ Yksi interaktiivinen peli lisätty tekemistä-osioon

- Jiwa

PÄIVITYS 11.11.08
Voih, ehti mennä jo muutamia viikkoa yli kuukauden. Anteeksi anteeksi anteeksi. >_<
Minulla nyt vain on ollut niin kovin kiireitä. Ensinnäkin, tässä viimeviikkojen aikana on ollu todella, todella monta koetta. Ja sitten on vielä tuo oman huoneen remontti, niin tavarat katoavat ja skannerinkin sain toimimaan vasta tänään, enkä ole ehtinyt skannailla vielä mitään. Joten, ensi päivitykseen lupaan piirrellä enemmän kuvia, ja sarjakuvaakin. Kerkesin onneksi syysloman aikana piirrellä melkein kahdeksan sarjissivuluonnosta, joten sarjakuvaa kyllä tulee kyllä omaan tasaiseen tahtiinsa.
Ja ihmiset kirjotelkaa sinne vieraskirjaan, sillä mitä enemmän kävijöitä, sitä enemmän jaksan näiden sivujen hyväksi puuhailla. Ja enhän minä muuten tiedä että olette täällä käyneet. x)

♦ Mistakes-sarjakuvaa 1 sivu
Anteeksi, ei tullut taaskaan kahta sivua. 8<

♦ Galleriaan 1 kuva
» 1 Mistakes-aiheinen kuva

♦ Fanartteja 1 kappale
Kiitos Milkshake. <3

♦ Voitettua-osioon 2 läpyskää

♦ yksi yhteistyöläisen paikka vapaana
» Laran sivusto Nepkans lopetti toiminnan.

- Jiwa

PÄIVITYS 20.9.08
Hoo, ei kerennyt ihan mennä kuukautta! *Bailabaila*
Niin siis, nyt asiaan. En ehtinyt piirrellä paljoa tähän päivitykseen, kun huoneeni on jo melkein puoliksi remontissa, koulussa on ollut kokeita ja kiireitä, ja olen ollut niin laiska. Yhden sivun sarjakuvaa kuitenkin tein, ja lupaan että sitä tulee myös ensipäivitykseen. Kuvia vain pari luonnosta ja normaali, mutta ainakin sain tehtyä kuvapohjiakin.
Äh, kirjoitelkaapas vieraskirjaan, ja vedelkää hihasta jos yllyn liian laiskaksi.

♦ Mistakes-sarjakuvaa 1 sivu
Tarkoitus oli tehdä kaksi, mutta en sitten ehtinytkään, laiska kun olen.

♦ Galleriaan yhteensä 3 kuvaa
» 1 Mistakes-aiheinen kuva
» 2 Mistakes-aiheista luonnosta

♦ Fanartteja 2 kappaletta!
Kiitos Ecci ja Akakaze. <3

♦ Kopiotavaa-osioon 2 uutta kuvapohjaa
Vihdoinkin uudempia pohjia..

♦ Pientä säätöä sinne tänne
Yrittäkääpä löytää ne itse. x)

- Jiwa

PÄIVITYS 23.8.08
Heipä hei, taas pitkästä aikaa! Koulu on taas alkanut ja se tietenkin verottaa vielä enemmän päivitystahtia, ja sarjakuvan piirtämistä. Kuitenkin, pyrin tekemään niin että melkein joka viikonloppu yritän saada yhden sivun sarjakuvaa tehtyä, sekä muutaman kuvan galleriaan. Tietenkin välillä ehdin viikollakin piirrellä, niin käsin kuin koneellakin. Pyrin siis jatkossa päivittelemään vähintään kerran kuussa, jotta edes joskus saataisiin sarjakuvatkin etenememään. Nyt siis, olen saanut ihanan uuden piirtopöydän, joten kuvia on tulossa enemmän kuin normaalisti (pitäähän minun testata sitä. :3) Ja ensikuussa taas samoissa merkeissä. ^^

♦ Uusi ulkoasu
Kukaan ei varmasti vielä huomannut. :'D

♦ Gallerioihin yhteensä 7 kuvaa
» 2 Tradition-aiheista kuvaa
» 3 Mistakes-aiheista kuvaa
» 1 kuva kuvaamataito-osioon
» 2 kuvaa muu taide-osioon.

♦ Uusi sarjakuva
Nimeltä Mistakes. Lisää tietoa tuolta menun linkistä; Mistakes.

♦ Mistake-sarjakuvaa 2 sivua
Vihdoin edes jotain sarjista. :D

- Jiwa

PÄIVITYS 4.6.08
Ulkoasu vaihtui
Muu taide-osioon 2 uutta kuvaa
Kuvaamataito-osioon 1 uusi kuva
Fanart-osioon 1 uusi fanitaide (by garo <3)
Linkit/ä-osioon kolme uutta linkkiä
Uusi osio, animaatiot
Uusi osio, tekemistä
Animaatioihin 3 uutta animaatiota
U.K.K.-osio takaisin käyttöön
Award ratkaistu!
Tekemistä-osioon tavaraa

Noh, huoh. Ei tullut sarjakuvaa tällä kertaa, nimittäin laiska piirtäjänne ei jaksanut sitä värittää. x)
Muttajoo, siis. Uusi ulkoasu tuli ja kaikkea tekemistä kävijöille, award ratkesi viimeinkin, ja animaatioitakin tuli muutaman normaalin kuvan ohella. Muistakaas kaikki rakkahat kävijät nauttia kesästä, ja kirjoitelkaas sinne viekkuun että Jiwa saa uutta intoa väritellä sarjakuvaa! xD
- Jiwa

PÄIVITYS 22.5.08
Tämä ei ole varsinainen päivitys, ilmoitan vain että vitsit-osio on tällä hetkellä pois käytöstä.
- Jiwa

PÄIVITYS 10.5.08
Sarjakuvaa yksi aukeama, vihdoinkin
Taidetta 7 kuvaa
Kuvien sivut uusittu leiskan värisiksi

Nih. Meni aikas kauan että sain tehtyä sarjakuvaa. X'D
Muttajoo. Ainakin kuvia tuli melkoisen paljon, ja lupaan, lupaan että ensi kerralla kun teen sarjakuvaa niin väritän ja tussaan huolellisemmin. x) Siihen asti, Adios ~
- Jiwa

PÄIVITYS 24.3.08
Ulkoasu vaihtui
Fanarttiin neljä korttia
Galleriaan 10 kuvaa
Hope-sarjakuva ei enää jatku..
Uusi sarjakuva sen tilalle
Henkilöt-osioon 2 esittelyä
Muu taide-osioon uusia kategorioita
Vitsit osio iloa elämään. x)
Ulkosaut-osioon uusin ulkoasu
Y-työläisiin yksi pois, yksi tilalle
Linkit/ä-osioon yksi uusi linkki

Whoaah. No, tulipas aika iso päivitys.
Ulkoasu vaihtui siis keväisempään, ja tuo menu on nyt tuollainen erilainen. Hope-sarjis ei siis enää jatku, sen juoni ei oikein iskenyt minuun...
Mutta, siis. Uusi sarjakuva on nimeltä Tradition, ja siitä voi lukea tuolta menusta painelemalla. Sarjakuvaa ei vielä tullut kuin ensimmäinen aukeama, mutta sitä tulee vielä, uskokaa pois.. x)

- Jiwa

PÄIVITYS 24.2.08
Galleriaan 3 uutta kuvaa
Fanarttiin 5 linkitysbuttonia
Sarjakuvaa 2 sivua ja kansi!
Kopioitaviin 1 kuvapohja ja 1 adoptoitava
Awardiin 4 osallistujaa
Linkkeihin nappuloita korjailtu ynm.

Ei tullut kauhean isoa päivitystä, mutta ei kyllä mitenkään minimaalisintakaan. Kuvia sain ihan kivasti valmiiksi näin pienessä ajassa, ja sarjakuvaakin uhrauduin tekemään. Sitten kun minulla alkaa (10.3) hiihtoloma, niin lupaan tehdä lisää sarjakuvaa niin paljon kuin ehdin. 8D
Nauttikaa nyt tästä, sillä seuraava päivitys onkin vasta hiihtolomalla. Voitte myös suurentaa päivitystä kirjoittamalla vieraskirjaan, niin Jiwa tulee iloiseksi. Muistakaa myös painella sitä yksinkertaista top-rajaton-buttonia. :D

- Jiwa

PÄIVITYS 18.2.08
Koska tämä ei ole ns. virallinen päivitys, vaan vain avaan nämä sivut, niin enpä ala listaamaan kaikkea mitä täällä on uutta. Katselkaa itse, maa on vapaa. Vellamo siis muutti nimensä Ikiliekiksi, ja että väärinkäsityksiä sattuisi, niin myös ilmoitan tässä ihan samalla vain, että minä (Fuji) muutin siis nimeni Jiwaksi. n_n'
Myös sarjakuva täällä vaihtui, Akio oli nimittäin ihan liian juonetonta ja ei-omaperäistä juttua. Nyt kuitenkin, menkääpäs lapsukaiset tutkimaan sivuja. "Nähdään" seuraavassa päivityksessä.
- Jiwa